Taka-Rajan Promuperustiedot
© Elina R. 2008 klikkaa kuvat oikeaan kokoonsa luonneRohmu on tullut minulle jo ihan pikkuvarsana, kun halusin itselleni jonkun rauhallisen ja luotettavan työhevosen. Rohmusta kehittyi kuitenkin vähän enemmän mitä sen oletin olevan ja tässäpä minulla nyt sitten on yksi mukavampia ja hienoimpia oreja mitä minulla on koskaan ollut. Ratsastettaessa Rohmu on yllättävän ketterä mitä ulkonäöstä voisi päätellä. Välillä herralla voi olla vauhti hieman turhan luja ja tuntuu kuin istuisi tynnyrin selässä, kun mitkään avut eivät mene läpi. Rohmu sopii kyllä hyvin harrasteratsuksi ja maastolenkeille kaveriksi, sillä sen hermot ovat rautaa, mutta ei siitä koskaan kyllä varmaan mitään koulukenttien ruusukehaita tule. Varma maastohevonen niin reippaille kuin vähän rauhallisemmillekkin lenkeille. Ajettaessa Rohmu on aivan toisenlainen kuin ratsastettaessa; se kuuntelee korvat höröllä käskyjä ja on reipas ja vetreä, todella mukava ajettava. Välillä tuntuu että Rohmu ei koskaan väsy vetämään kärryjä, aina se lähtee yhtä innokkaasti mukaan. Tarkkuusajossa herralta voi toisinaan loppua pinna kun pitäisi vain kävellä ja varovasti kääntyä ja yleensä kyllästymisen merkkeinä alkaakin olla ohjista nyppiminen. Hoidettaessa Rohmu rakastaa kun sitä rapsutetaan kumisualla. Rapsuttaessa se alkaa oikein kunnolla nojaamaan ja hinkkaamaan itseään rapsuttajaan. Jalat se pitää onneksi kiltisti ylhäällä ja jalat saa helposti harjattua. Satulavyötä kiristettäessä se tuppaa vähän pullistelemaan, valjaat saa taasen aivan helposti päälle. Kuolaimet sujahtavat helposti suuhun. Loimista Rohmu ei pahemmin välitä ja usein väistääkin kun loimea laitetaan. Taluttaessa Rohmu on suht hyväkäytöksinen ja helppo taluttaa. Välillä tosin orina sillä on hetkiä jolloin tammat ovat etusijalla ja silloin tepastellaan tiheään tahtiin pää taivaissa. Tällöin kannattaa yksinkertaisesti pysähtyä ja nykäistä narusta alaspäin niin eiköhän ori palaudu maan pinnalle. Tottelevaisuuskisa ovat kyllä selvästi auttaneet herran taluttelussa. Kylille lähdetettäessä Rohmu on oikea mallioppilas. Varsasta asti Promu on ollut helppo lastattava ja menee aina yhtä rauhallisesti traileriin sekä rekkaan. Kuljetuksen aikanakin herra pysyy rauhallisena oli sitten yksin tai kanssamatkustajana ja ilman ruokaakin pärjätään joten kuten. Vieraassa paikassa Rohmu on normaalia varautuneempi suku
menestys
Olimme Rohmun kanssa Ruiskukassa valjakkoajovalmennuksessa 10.10.2008. Kommentit ja tarinamme voit lukea täältä. jälkeläiset03.06.2008 / tamma / Hulmun Hotarubi / e: Honey Sugar Rohmu on tarjolla percheron jalostukseen (mahd. myös risteytyksiin). Lisätiedot sähköpostilla (virtuaali[at]jauhomato.com) |
|||