
| NIMI, REK. NRO | Retro Rav "Retu" VH-00407 | ROTU | friisiläinen |
| SUKUPUOLI | ori | VÄRI, SÄKÄ | musta, 169cm |
| SYNTYNYT | 16.11.2004 (ikä) | KOULUTUS | GP, 80cm |
| KASVATTAJA | Natasha & Ryan Webber | OMISTAJA | Elina R., Magnus |
Ratsastettaessa Retu jaksaa useimmiten olla se ihana pieni poni otus jota kaikki rakastavat.
Huonoina päivinä ratsastaminen on taasen yhtä tuskaa, harjoitusraviin ei voi ollenkaan istua
alas ilman sen suurepia loikkimisia ja temmon vaihteluita. Ori kuitenkin osaa jos tahtoo ja
sen tietävät kaikki. Isot ja sulavat liikkeet tekevän istumisesta todella mukavan ja
pehmeän kokemuksen, varsinkin lisätyssä ravissa tuntuu kuin matkaisi pilven päällä. Retu on
suustaan hieman herkähkö ja toimiikin paremmin pohje- ja painoapuja kuunnellen.
Kilpailuissa Retu käyttäytyy kuin kotona, kiltisti seistään paikoillaan eikä turhia
vouhoteta. Varsinkin kun ikää ja kokemusta on karttunut enemmän, on orikin rauhoittunut.
Aamulla kun tullaan kuljetusuojien kanssa paikalle ja aletaan puunaamaan, näkee Retun ilmestää
että se tietää mitä on tapahtumassa. Traileriin mennään aina yhtä innokkaasti ja kisapaikalla
tutkitaan yhmpäristöä ryhdikkäästi seisten. Nuorempana oli pojalla toisinaan naiset vähän liikaakin
mielessä, mutta iän karttuessa on Retusta tullut enempi herrasmies.
Esteillä poika toisinaan vähän liiankin energinen ja keskittyminen menee enemmän
kaahottamiseen kuin hyppäämiseen, tekniikalla kovaa ja korkealta siis mennään. Kärsivällisen
ratsastajan kanssa löytyy tästäkin pojasta se pieni estemestari, Retu kyllä hyppää kunhan
ratsastaja uskaltaa luottaa ettei hepo lähde hanskasta.
Maastossa ori on rauhallinen, niin yksin kuin porukassakin, ja sen kanssa on mukava lähteä pitkälle
kävelyreissulle. Autoihin, rekkoihin, traktoreihin ja ihmisvilinään tottunut Retu on myöskin
osallistunut sadonkorjuujuhlan paraatiin selässään jättimäiseksi kurpitsaksi pukeutunut ihminen.
Hoidettaessa löytyy Retun mielestä aina jotain kiinnostavampaakin tekemistä kuin seisoskelu
ja siksi harjakoppa kannattaa säilyttää riittävän kaukana Retun päästä koska harjat voivat saada
muuten aikamoista kyytiä. Kaviot Retu nostaa kiltisti kun kosketat sen polvea ja sanot "nosta",
ylhäällä pitämisestä en sitten mene takuuseen. Pään ja mahan ori antaa kiltisti harjata, mutta
yleensä päätä harjateessa kiinnostuu jostain muusta (kuten esimerkiksi äärettömän kiinnosta
ruohon korresta karsinan lattialla). Satuvyön saa helposti kiristettyä ja kuolaimetkin menevät
suuhun melko helposti.
Taluttaessa Retu kulkee nätisti vierellä, joskin pitäen päätään korkealla
ja katsellen kokoajan ympärilleen. Toisinaan mennään turpa maata viistäen vauhdikkaasti kun
kompastellaan tammoja katsellessa (ei, se ei ole kovin ketterä). Keväisin ensimmäisten vihreiden
pilkottaessa käy houkutus toisinaan vastustamattomaksi ja keskittymisen herpaantuessa ori
saattaa löytyä pian ojanpenkasta nauttimasta välipalaa.
| Derento v.d. Amudor fri, 169cm, m |
A.R. ChostHorse fri, 166cm m |
Thundery fri, 168cm, m |
| Marienne fri, 161cm, m | ||
| Screaming Mare fri, 158cm, m |
SC Woaf fri, 160cm, m | |
| Hanne fan Usse fri, 164cm, m | ||
| Caribian's Bubblegirl fri, 164cm, m |
Blue Mountain de Bla fri, 159cm, m |
Monty fri, 161cm, m |
| Corel de Bla fri, 154cm, m | ||
| Caribiana v.d. Flager fri, 161cm, m |
Fabiano fri, 165cm, m | |
| C.R. Cardian fri, 160cm, m |
|
01.01.2006 KK Tuulenpesä - GP - 4/35 20.01.2006 KK Rautahanki - VaB - 5/35 15.04.2006 Narri - VaA - 2/29 21.04.2006 Flash Stables - GP - 3/44 02.06.2006 KWB - Kür GP - 4/19 14.11.2006 Kaukainen - VaA - 8/21 15.11.2006 Victoria Park - GP - 1/30 06.12.2006 Kara - Kür GP - 4/41 09.01.2007 Mirraberg WB - VaA - 2/177 24.02.2007 Oklahoma - Int. II - 6/50 22.03.2007 Piipari - Int. II - 7/101 30.03.2007 Ruthless - VaA - 6/80 15.05.2007 Romulus KRJ Cup - Int. - 9/164 14.10.2007 Flash Stables - Int. I - 6/54 16.10.2007 Flash Stables - Int. I - 1/55 22.10.2007 Mörkövaara - GP - 4/34 18.11.2007 Neverdale - GP - 3/38 25.11.2007 Rääkkylä - Int. I - 4/56 18.12.2007 Flash Stables - Int.I - 4/56 18.12.2007 Flash Stables - GP - 3/41 |
11.01.2008 Skurvash - GP - 1/22 12.01.2008 Skurvash - GP - 3/25 25.01.2008 Divine Angel - GP - 5/132 31.01.2008 Skurvash - Int. II - 3/30 31.07.2008 Abetal - Int. I - 6/60 29.09.2008 Beautiful Arabians - GP - 6/50 22.11.2008 Maple's Stable - GP - 10/136 04.04.2009 Helmivaara - GP - 4/60 14.04.2009 Ryss it! factory - VaA - 9/100 20.04.2009 Calmosh Dressage - GP - 1/40 22.04.2009 Calmosh Dressage - GP - 4/40 26.04.2009 Calmosh Dressage - GP - 3/40 03.10.2009 RB Ponies - GP - 2/50 06.10.2009 RB Ponies - GP - 1/48 15.10.2009 Devilish Dressagemasters - GP - 4/50 17.10.2009 Devilish Dressagemasters - VaB - 5/50 17.10.2009 Devilish Dressagemasters - GP - 4/50 17.10.2009 Devilish Dressagemasters - GP - 7/50 |
|
00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 |
00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 |
|
17.03.2006 OLDR - kv. hev.o - LKV2/12, irtoSERT, JS 11.04.2007 LAC - hev. orit - LKV3/10, irtoSERT, JS 11.07.2007 Susilaakso - fri - LKV3/6, irtoSERT, JS |
00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 |
|
00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 |
00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 00.00.0000 Paikka - LK - 0/00 |
| LOIMITUS | Sateella loimi aina päälle, selkä menee muuten jumiin. (klipattuna: -5°C kevyttoppaloimi) -10°C: toppaloimi (high neck) -15°C: tallitoppaloimi + toppaloimi Klipattuna kylmällä ilmalla tallissa tallitoppis. Selkä on vanhuuden myötä tullut todella herkäksi kylmälle, joten loimituksen kanssa saa olla tarkkana. |
| RUOKINTA |
Kaura: 1 - 0 - 2 Hyppysellinen suolaa iltaruokaan. Laidunkaudella saa olla ulkona 24/7, mutta sisällä ollessa annetaan kuivaheinää. |
|
01.08.2009
Harjoiteltiin piiiitkästä aika kankien kanssa oikein kunnon kouluvääntöä. Tulihan siinä hiki kummallekin osapuolelle ja molemmat puuskutimme loppukäyntien aikana. Lähdimme vielä maastoon kävelemään sateen raikkaaseen ilmaan ja mukavasti vilvoitteli kasvoja. Huuhtelin sienen kanssa hangaten satulan ja vyön paikan, sekä kaulan ja jalkojen välit. Hieroin vielä jalkoihin kylmälinimenttiä, laitoin loimen niskaan ja heitin ponin karsinaan. Illalla riisuin loimen ja harjasin jäljelle jääneet hiet pois ja suoristelin kihartuineita karvoja (järkyttävän pörrön kasvattanut jo!). 26.07.2009 Zelda Farmilta saapui iloinen sähköposti: Rilla oli synnyttänyt edellisyönä terveen ja pirteän oripojan! Mukana tuli myös video jossa komea nuorukainen pääsi ensimmäistä kertaa ulos suoristamaan jalkojaan ulos, mamman vahtivan silmän alle tietysti. Varsakarva on hopeainen, joten isona tulee luultavasti mustaakin mustempi ori. Kentällä käväistiin ohjasajamassa ja juoksuttamassa kahdella ohjalla, maastossa ohjasajaen kävelemässä. Poika on kesän aikana huomattavasti rauhoittunut, alkaa vissiin pikkuhiljaa tajuamaan ettei joka likan perään tarvitse huudella. Tässä sitä sadetellaankin että vihdoin kun hevonen käyttäytyy hyvin niin mistään ei löydy näyttelyitä. 04.01.2008 Taas yksi synkkä ja sumuinen päivä edessä, ajattelin kun saavuin tallipihalle. Katselin kohti tarhoja ja näin kuinka Retu uhitteli naapuritarhan Rohmulle ja potkaisi aina välillä vesiastiaansa. Lopulta Retu kyllästyi kun Promu ei edes korvaansa lotkauttanut ja ravasi portille odottamaan että joku hakisi sen sisälle. Otin riimun ja riimunnarun portinpielestä ja portin sekä alemman sähkölangan nostin sivuun. Pujahdin ylemmän langan ali tarhaan ja pujotin riimun Retun päähän. Talutin Retun suoraan pesukarsinaan, riisuin sadeloimen ja huuhtelin sen jalat sekä vatsan alusen. Kuivatin jalat pyyhkeellä ja mahan alusen vedin hikiviilalla ja pyyhkeellä. Siirsin Retun käytävälle. Puhdistin kaviot ja tarkastin jalat. Otin kumisuolla kuivuneet kurat ja irtokarvat irti ja harjasin pölyharjalla ne pois. Dandyllä otin harjan hännän ja jalat, ja lopulta koko hevosen. Seuraavaksi harjasin pääharjalla pään huolellisesti ja viimeisen silauksen tein luonnonharjaksista tehdyllä harjalla. Kävin varustehuoneesta hakemassa Retun koulusatulan sekä kankisuitset. Nostin taittevan satulatelineen ylös ja laskin satulan siihen, suitset ripustin myöskin telineeseen. Olin unohtanut huovan varustehuoneeseen joten kipaisin äkkiä hakemaan sen. Laskin tummansinisen huovan Retun selkään ja se hieman luimisteli, arvaten että joutuu töihin. Laskin vielä satulan selkään ja laitoin vyön melko löysästi kiinni. Kävin varustehuoneesta hakemassa kypäräni ja lyhyet kannukset. Laskin riimun kaulalle, pujotin suitset päähän ja irrotin riimun. Lähdin taluttamaan Retua kohti maneesia ja ohimennen mainitsin Williamille että hän voisi kyllä mennä ratsastamaan jotakuta, jos aika riittäisi. Maneesin ovi oli jäänyt hieman raolleen ja avasin sitä hieman enemmän jotta mahduimme sisään. Laitoin valot päälle ja suljin oven. Talutin Retun vähän keskemmälle, kiristin vyön ja laskin jalustimet. Nousin selkään ja pysäytin Retun kun se yritti lähteä liikkeelle. Otin nivelien ohjat käteen pitkiksi, kanget saivat vapaasti roikkua kaulalla. Kävelin kolmisen kierrosta ja kiristin satulavyötä. Otin molemmat ohjat käteen ja jatkoin hieman reippaammassa käynnissä, Retun hakiessa itselleen hyvää muotoa. Hetken kuluttua annoin kevyen painalluksen kylkiin ja Retu lähti hitaaseen raviin. Aloin keventää ja kannustin sitä hieman kiihdyttämään vauhtia. Verryttelin volteilla, siirtymillä ravista käyntiin ja toisinpäin sekä vaihtamalla suuntaaa muutamaan otteeseen. Retu alkoi pikkuhiljaa vetristyä ja askelkin piteni ja rentoutui, joten aloin nostaa laukkaa. Laukkasin ensin lyhyet sivut jonka jälkeen otin pari vastalaukkaharjoitusta, jouduin tekemään välillä myös puolipidätteitä Retun vähän kiihdyttäessä vastalaukassa. Tein siirtymiä laukasta raviin, ravista laukkaan ja käynnistä laukkaan. Kävelin muutaman kierroksen antaen Retun hieman venytellä kaulaansa ja hengähtää, ja itsekin riisuin fleecen pois päältäni. Kokosin taas ohjat ja Retu hieman kalisutteli kuolaimia suussaan. Lähdin ravaamaan harjoitusravissa tehden samalla pari volttia ja siirtymää. Vaihdoin suuntaa lävistäjän kautta. Lopulta aloin nostaa laukkaa. Nostin laukan katsomon edestä ja pitkällä sivulla tein kaksi laukanvaihtoa. Lyhyellä sivulla tein jyhden joten jatkoimme vastalaukassa. Pitkällä sivulla tein laukanvaihdon joka 4. askeleleella, jouduin siinä välissä tekemään myös pidätteitä sillä vauhti tuppasi kiihtymään. Lopulta jouduin ottamaan raviin sillä vaihdoista ei tullut enää mutta kuin sähellystä Retun kiihdyttäessä koko ajan vaikka miten pidätteli. Nostin uudelleen laukan saatuani sen rauhalliseen raviin ja tein laukanvaihdot joka toisella askeleella molemilla pitkillä sivuilla. Tein pääty-ympyrän ja taas vaihtoja pitkällä sivulla. Vaihdoin suunnan täyskaarrolla ja otin hieman rauhallisempaa laukkaa. Retun rauhoituttua aloin vaihtaa laukkaa joka askeleella pienissä sarjoissa. Vaihdot sujuivat hienosti ja kiitin Retua. Hidastin raviin ja aloin keventää. Teimme voltteja ja vaihdoimme suuntaa. Lopulta otin käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Retun hengähdettyä laskeuduin selästä ja talutin sen takaisin talliin. Riisuin suitset, vaihdoin riimun päähän ja kiinnitin Retun käytävälle. Nostin satulatelineen ja ripustin suitset siihen. Irroitin satulavyön ja huoven satulasta ja nostin satulan pois selästä, vyön ja huovan laskin käytävälle harjapakin viereen. Puhdistin kaviot ja talutin Retun pesukarsinaan. Huuhtelin kaulan ja satulanpaikan sekä jalkojen välit. Laitoin Retulle fleeceloimen. Jalat huuhtelin kylmällä vedellä ja takajalkoihin laitoin vielä kaksiteho linimenttiä. Talutin Retun karsinaan ja annoin sille päiväruoat ja lähdin Noran kanssa hakemaan sisälle tuotavia hevosia. Illalla otin vielä loimen pois ja harjasin Retun pölyharjalla. Iltaruoat jaoin samalla kuin muillekkin hevosille. |