Ocuemperustiedot
© Elina R. 2008 klikkaa kuvat oikeaan kokoonsa luonneOsku oli ensimmäinen rotunsa edustaja minulla joka minulle saapui, ja siitä se ajatus sitten lähti. Ratsastettaessa Osku on oikea unelmahevonen askellajiensa ja ratsastettavuutensa puolesta. Osku on todella herkkä ja sillä voi ratsastaa vaikka kuinka pienillä avuilla, mikä onkin avuksi koulukisoissa. Osku ei myöskään säiky juuri mitään, tosin jos joku hirvi sen eteenhyppää pusikosta niin varmana säikähtää. Oskun kanssa on erittäin mukava käydä maastossa ilman satulaa sillä sen askellajit ovat todella mukavat ja se ei turhia hötkyile. Osku rakastaa olla maastossa muiden hevosten kanssa ja välillä laukkakisat saattavat yltyä aika hurjiksi kun Osku pääsee vauhtiin. Osku on maasto- ja liikennevarma, yksin sekä muiden seurassa. Kisoissa Osku voi aluksi kulkea pää korkealla ja melko ripeää tahtia, mutta heti kun kaikki kiinnostava on katsottu se rentoutuu ja laskee päänsä. Kisoissa kannaattaa kävelyttää Oskua ympäri kisapaikkaa ja aloittaa verryttely heti kun mahdollista, jotta Osku kulkisi mahdollisimman pyöreänä. Hoidettaessa Osku seisoo paikoillaan käännellen enimmäkseen päätään ja välillä flirttaillen ulkona tai muissa talleissa oleville tammoille. Osku ei siis oikeastaan yhtään uhittele muille oreille. Harjaus sujuu ongelmitta niin mahasta, päästä kuin jaloistakin. Kavioden putsauksenkaan kanssa ei tule ongelmia jollei juuri joku tamma mene sopivasti ohi, ja Oskun pitäisi ihan välttämättä mennä sinne. Oskun harja ja häntä kannaattaa muuten selvittää sormin melkeimpä joka kerta sillä herra on todella hyvä sotkemaan ne. Taluttaessa Osku kulkee sitä vauhtia mitä taluttajakin, eikä rynni päälle taikka ohittele. Jos Osku näkee jotain oikein kiinnostavaa se saattaa hieman kiihdyttää vauhtia ja nostaa päättään ylemmäs, mutta ei karkaa siltikään. Kotona ori luulee olevansa paikan valtias ja usein käyttäytyykin niin. Uhittelun se jättää pois, kuvitellen että muut orit pitävät sitä johtajana. Kylille lähdetettäessäOsku osaa hyvän matkakäyttäytymisen taidon ja on helppo kuljettaa sekä lastata. Uudessa paikassa se osaa myös olla vieraskorea eikä heti ole uhoamassa muille hevosille ja tuhoamassa paikkoja. Eläinlääkärillä Osku on aivan rauhallinen, tosin pää on kokoajan taivaissa uudessa paikassa ja uusien tuttavuuksien seurassa. Rokotukset Osku ottaa kiltisti hötkyilemättä. Matolääke menee alas nopeasti ja Osku näyttää jopa pitävän matolääkkeestä. Laidunkauden jälkeen Oskulle kertyy usein nestettä jalkoihin ja aina välillä käymme klinikalla uittamassa Oskua. suku
menestys
jälkeläiset15.4.2007 / ori / D'Arvit / e: Welline Osku on tarjolla alter real jalostukseen (mahd. myös risteytyksiin). Lisätiedot sähköpostilla (virtuaali[at]jauhomato.com) |
|||