![]()
Ratsatettaessa Deliah tarvitsee kunnon ratsastajan joka osaa sanoa mitä nyt tehdään. Arabin veri suonissa aiheuttaa toisinaan päättömiä kaahotuskohtauksia ja kuumumista, niistäkiin selvitään jos ratsastaja pysyy rauhallisena. Esteillä Deliahin tyyli on todella mukava ja hieno. Koulua Deliah opiskelee ja pakertaa mielellään pidemmänkin aikaa. Maastossa Deliah on rauhallinen ja varmojen askelten vuoksi sen kanssa on mukava tallustella vaikka jossain metsässäkin. vHoidettaessa Deliah hermostuu helposti ja ympärillä on paljon muita ihmisiä. Erityisesti pienet lapset tuntuvat ottavan neitiä pattiin pahemman kerran. Rauhallisessa ympäristössä se on kuitenkin kuin mikäkin nallekarhu ja jaksaa seistä pitkiäkin aikojan täysin rauhalisena. Satulan ja suitsien kanssa ei koskaan ole ollut ongelmia. Loimia Deliah ei voi sietää vaan alkaa näykkiä heti kun loimi lasketaan selkään. Tiukka "ei" taikka raippa kädessä lopettaa temppuilun. Suojat ja pintelit saa sen sjaan hyvin jalkoihin ja jalkojen muukaan hoito ei tuota ongelmia. Deliah on varsasta asti ollut minulla joten olen sen jekut jo oppinut tuntemaan. Uusia suhteita se kuitenkin koettelee kiukuttelemalla ja kokeilemalla. Deliah tarvitsee itselleen määrätietoisen hoitajan ja ratsastajan joka todellakin raaskii sanoa tammalla jyrkästi vaikka se kuinka söpöltä näyttäisikin. suku & jälkeläiset
14.09.2009 tamma Pep v.d. Magnus
(i: Fellfrosch Barrier)kilpailutTälle sivulle merkattu vain voitot ja sijoitukset, kaikki startit löytyvät tätä klikkaamalla.ERJ este
päiväkirja14.09.'09Keskellä päivää päätti neito sitten järjestää pienen yllätyksen talliin. Varsa oli kyllä jo odotettavissa sillä tiineys oli venynyt yli ajan, mutta vielä aamulla neitokainen söi tyytyväisenä aamuheiniään. Kaunis rautias tammavarsa sai kutsumanimekseen "Papu" sillä jalkeillenousussa ja maitobaarille pyrkiessä ei aikailtu. 03.08.'09 Varsa siellä siis niin on kuin onkin! Tiineys on tähän asti edennyt odotetusti, helmikuussa olisi laskettu aika (: 01.07.'09 Saatin sitten vihdoin ja viimein varsa alulle (toivonttavasti). Isänä on oma ori Fellu. 12.06.'09 Jalassa oli ilmeisesti pelkkä kolautus sillä turvotus on kokonaan laskenut ja normaali liikuntakin sujuu ongelmitta. 03.06.'09 Neiti on ilmeisesti laitumella riekkuessaan kolhaissut tai nyrjäyttänyt jalkansa. Sei ei arista tai onnu, mutta koska nestettä on kovasti kertynyt niin mennään nyt hetki vähän kevyemmällä liikunnalla. 13.05.'09 Deliah muutti Suomesta toiselta talliltani tänne Hollantiin. Matkan jälkeen neiti oli vähän jäykähkö, mutta vertyi hetken kentällä kävelyn jälkeen. Tarhakaveriksi ja naapuriksi Deliah sai ponitamma Riikan jonka kanssa se jo Suomessa tarhaili, joten kotiutuminen kävi helposti. |